Jäikö Ilkka Jääskeläisen ura tähdenlennoksi?
Musiikki ja taide kiinnostavat suomalaisia eikä olekaan ihme, että erilaiset laulukilpailut ovat Suomessa suosittuja ja suomalaiset katsojat koukuttuvat helposti laulukilpailuiden katsojiksi. Kerromme tässä postauksessa Ilkka Jääskeläisestä, joka voitti Idolsin, mutta jonka musiikkiura on ainakin toistaiseksi jäänyt vaatimattomaksi.
Kuka on Ilkka Jääskeläinen?
Ilkka Jääskeläinen syntyi 10.11. vuonna 1979 Tampereella. Hän voitti Idols-laulukilpailun vuonna 2005. Kyseessä oli kilpailun toinen tuotantokausi Suomessa. Finaalissa Ilkkaa vastassa oli Katri Ylander, jota monet pitivät ennakkosuosikkina. Loppufinaalissa kokonaisäänisaalis oli 390 000 ääntä. Näistä äänistä Ilkka Jääskeläisen laariin satoi 55%, jonka turvin Ilkka vei voiton.
Ilkka Jääskeläisen musiikkiura
Ilkka Jääskeläinen aloitti ammattimaisen laulajanuran Idols-voiton jälkeen. Tämä tapahtui vuoden 2006 tammikuussa yhdessä Ilkan kaksoisveljen Heikin kanssa. Säännöllinen keikkailu alkoi vuoden 2006 huhtikuussa. Ilkka Jääskeläisen levymyynti ei noussut huikeisiin mittasuhteisiin, eikä edes samalle tasolle kuin muilla Idols-voittajilla. Toisaalta hänen levynsä pomppasi heti ilmestymisensä jälkeen Suomen virallisen musiikkilistan 2. sijalle. Kaikkiaan levyä saatiin myytyä yli 14 000 kappaleen verran. Ensimmäisen levytyksen jälkeen Ilkka kieltäytyi levy-yhtiön jatkotarjouksista.
Näkemyserojen artistin ja levy-yhtiön välillä kerrottiin johtaneen yhteistyön päättymiseen.
Kun Ilkka Jääskeläisen ammattimainen laulajan ura päättyi, hän on esiintynyt etupäässä hengellisissä laulutilaisuuksissa. Hän on esiintynyt esimerkiksi helluntailaisen nuorisokuoron mukana sekä levyttänyt joululauluja.
Ilkka Jääskeläiseltä on ilmestynyt Albumi nimeltään ”Vuosisadan rakkaustarina” vuonna 2006. Tämän lisäksi häneltä on ilmestynyt singlejä. ”Unohda en” on Idols-voittokappale vuodelta 2006. Tämän lisäksi hän on julkaissut seuraavat singlet: ”Soita”, ”Vuosisadan rakkaustarina”, ”En tiedä nimeäs” sekä ”Se ainut”. Hänen julkaisemansa videot ovat ”Soita” ja ”Vuosisadan rakkaustarina”. ”Vuosisadan rakkaustarina” -albumin kappaleet ovat ”Unohda en” (Into The Light), ”Soita”, ”Jotain parempaa” (Something Better), ”Tuhat yötä”, ”Tää enemmän on” (Never Stop Loving You), ”Vuosisadan rakkaustarina”, ”Avaa jo ovesi” (Lay Down Your Arms), ”Anna se roihuaa” (Love Is All Around), ”En tiedä nimeäs”, ”Satuprinsessa” ja ”Vaihdetaan maailmaa”.
Ilkka Jääskeläisen myöhempi ura opettajana ja juontajana
Nykyisin Ilkka Jääskeläinen asuu Tampereella. Hän työskentelee luokanopettajana. Ilkka on nähty myös Pikku Kakkosessa, jossa hän esiintyi säämiehenä. Juontokeikkoja Ilkka on tehnyt myös esimerkiksi erilaisissa urheilutapahtumissa ja hän on itsekin aktiivinen urheilija.
Mikä vaikutti siihen, että Ilkka Jääskeläisen musiikkiura jäi tähdenlennoksi?
Mikä sitten vaikutti siihen, että Ilkka Jääskeläisen musiikkiura jäi tähdenlennon kaltaiseksi lyhyeksi menestykseksi? Suurin syy taisi olla, se, ettei Ilkka Jääskeläinen ehkä sittenkään ollut omimillaan suurilla esiintymislavoilla ja ehkäpä musiikkialan raadollisuuskin saattoi tulla yllätyksenä Ilkalle. Ilkka itse kieltäytyi levy-yhtiön jatkotarjouksista, joten musiikkiura ei sittenkään tainnut olla sitä mitä Ilkka itse eniten tahtoi.
Hengelliset asiat ja opettaminen tuntuvat olevan Ilkalle tärkeitä ja ehkäpä opettajan ura oli sittenkin Ilkalle musiikkiuraa suurempi kutsumus. Hengellinen musiikki ei ole niin materialistista eikä välttämättä myy niin paljon kuin niin sanottu maallinen musiikki, mutta juuri tuo genre taisi olla Ilkalle tärkein ja mieleisin. Omien unelmien seuraaminen on tärkeää, vaikka se sulkisikin joitakin ovia. Samalla se saattaa avata muita ovia ja auttaa tekemään niistä omista suurimmista unelmista totta. Musiikillista lahjakkuutta pääsee toteuttamaan myös luokanopettajan työssä, eikä urheilullisuudestakaan haittaakaan ole ohjattaessa pieniä koululaisia opintielle.